10.1.2011

Maanantai nro1 KARMIINI

Nyt on kangasvarastolaihdutuskuurini ensimmäinen maanantai. Yhden kangaspalan olen sieltä tuhonnut kokonaan. Mutta hups ostin kirpputorilta yhden lisää. Puolustukseni, sanottakoon, että se kangaspala on pienempi kuin nyt tuhottu ja sitäpaitsi siinä on sydämen kuvia. Pakkohan sille oli antaa meiltä koti!

Tämä kangas josta nyt tuli pussukoita on Marimekon Karmiini nimistä kangasta. Suunniteltu 1959 ja otettu uudelleen painoon 2008. Ihana kangas josta tulee mieleen napit, pilkut, kärpässienet, mansikat ja sensellaiset ihanat asiat. Muumien Noita omistaa takuuvarmasti samanlaisen pussukan! ;)

Pussukoita tuli useampia, yksi jää meille ja siihen saa muuttaa asumaan lasten muovieläimet. Pussukoita on ylimääräisenä 8 jotka etsivät uutta kotia. Koko on n. 19cm x 15cm ja pussukat on vuoritettu valkoisella puuvillalla. Hinta 15€/kpl (sis alv 23%) + toimituskulut 2€. Samassa paketissa kulkee muutakin Putiikissa tarjolla olevaa. Varaa pussukka tähän ja laita sitten minulle sähköpostia. Lisään jäljellejääneet sitten myöhemmin Putiikin puolelle.







Sain minä aikaiseksi myös nuppineulatyynyjä. Näihin käytin itsetehtyjä nappeja ja kangasvarastoista pilkkupuuvillaa. Nämä ovat jo lähteneet maailmalle :) 



Haasteeseen liittyen, mitä sinä sait aikaan? Jos bloggasit aiheesta niin linkitä :)

26 kommenttia:

  1. Voi kuinka sulosia neulatyynyjä :) Täytyy varmaan hieman myöhemmin hypätä mukaan kangastuhojaisiin, kunhan saan uuteen kameraan muistikortin, vanha kun ei enää pelitä...

    VastaaPoista
  2. Ihanasti tuhottu kangasta! :D

    VastaaPoista
  3. aih ja voih kuinka ihana nuppineulatyyny. ei vain sittenkin olisi jäänyt yksi ylimääräinen:)?

    VastaaPoista
  4. Nappi on osunut ihan nappiin :).

    VastaaPoista
  5. Oi mitä ihania tyynyjä! Nuo olisivat hienoja vaununkoristeita!

    VastaaPoista
  6. Ihanuuksia jälleen! Näitä ompeluksiasi on aina yhtä ihanaa katsella. Oikeaa silmänruokaa! ;)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania neulatyynyjä! Onko tuon malliseen tyynyyn ohje jossain, vain oletko itse kehitellyt sen?

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille!

    Eeva tyynyjen tekoon ohje löytyy mm. täältä: http://whipup.net/2006/03/01/stickin-it-to-the-pincushion/

    Kiki hauska idea!

    Villainen ei jäänyt, mutta ehkä teen niitä vielä joskus lisää :)

    VastaaPoista
  9. Minä tein kangastilkuista jojoja: http://37tuntia.blogspot.com/2011/01/jojoilun-pitka-oppimaara.html

    VastaaPoista
  10. oooohhh... ja minä olin se onnekas joka sai ensimmäisen PaaPiinsa kotiin!!!
    Kiitos ihanasta ihanasta yllätyksestä :) Onneksi en kerenny nähdä tätä postausta ennen paketin avaamista. Ja tuo pallokuosi on niin mua. Kiitos<3
    (omaan postaukseen on jo valokuvat otettu lahjasta, mutta voih, täällä työpaikalla ei ollutkaan sopivaa piuhaa että olisin saanut kuvat jo koneelle. Meillä meni kuvaaminen muuten aika samoilla ajtuksilla näköjään, sitte näät ku saan postauksen tehtyä :) )

    VastaaPoista
  11. Heippa,

    mä voisin tilata sulta yhden tuollaisen punaisen pussukan.

    t.Sannalinnea

    VastaaPoista
  12. Ihania pussukoita!!

    Ps. laitoin nyt uutta postia sulle, kurkkaa myös roskalaatikko ;)

    VastaaPoista
  13. Onpa todella suloisia nuppineulatyynyjä :)

    VastaaPoista
  14. Ihania!
    Taidan lähteä tähän mukaan.
    Ensi maanantaina sitten nähdään, näissä merkeissä :)

    VastaaPoista
  15. Tosi kivoja pussukoita!!!

    Posti tuli tänään, siis syötävän ihana neulatyyny!!! kiitos kovasti!!
    Ja se pupu, niin ihana :D
    Eihän sitä raski tytöille antaa leikkeihin ;)

    Kangasta tuhottu pieni pala, kävitki jo kommentoimassa, pöövö tuli :D
    http://sanijaella.blogspot.com/2011/01/kangastuhojaiset-part1-ja-apinatrikoo.html

    VastaaPoista
  16. Meille tuli koira... http://pikkuketunpuuhamaa2.blogspot.com/2011/01/sleepy-or-not.html

    VastaaPoista
  17. Tuo kangas on kyllä ihana, sopii tosi hyvin tuollaisiin pikkupussukoihin.
    Ja minun on pitänyt jo iät ja ajat tehdä tuollainen neulatyyny! Vieläkään en ole sitä tehnyt, ehkä jossain välissä ehdin :D

    Minä fiksasin vanhan tuolin uuteen uskoon...
    http://aeeno.blogspot.com/2011/01/extreme-makeover-haaste-edition.html

    VastaaPoista
  18. Varaisin pari pussukkaa, laitan sähköpostia tulemaan.

    - Elwiira -

    VastaaPoista
  19. Aivan syötävän suloisia nuppineulatyynyjä, kuinkahan tuollaisen raaskisi edes käyttöön ottaa. Pitäisi säilyttää kaapissa ja hypistellä silloin tällöin.. :D

    VastaaPoista
  20. Voi miten ihania nuo neulatyynnyt! Aivan ihania! Ja pussukatkin on kivoja! :)

    VastaaPoista
  21. Pirteitä pussukoita!
    Odotan jo kovasti ensi maanantaina, että näen mitä kivaa olet jälleen keksinyt. :)

    Itse aloitin lankojen tuhoamisella. Nyt syntyi lovikkaat... http://nurinkurinblogi.blogspot.com/2011/01/lovikkaat.html

    VastaaPoista
  22. Ihania pussukoita (herkku kangas!) ja mahtavat nuo neulatyynyt!

    VastaaPoista
  23. Uih, kuinka ihania neulatyynyjä. Tuo on hauska tekniikka, itse olen tehnyt sillä halloweenkurpitsoja koristeeksi. Ovat pussukatkin söpösiä.

    http://laskuvarjolyhdyntakana.blogspot.com/search?updated-min=2011-01-01T00%3A00%3A00-08%3A00&updated-max=2012-01-01T00%3A00%3A00-08%3A00&max-results=3

    Sielläpä oma aikaansaannokseni.

    VastaaPoista
  24. Postissa odotti eilen aivan ihana nuppineulatyyny, KIITOS!!! Lapsetkin ihastuivat kovasti :-), joten saa nähdä kenen käyttöön se sitten loppuviimein päätyy.

    VastaaPoista
  25. Siis aivan ihania! Karmiini on ehdottomasti yksi parhaista Marimekon kuoseista :D

    VastaaPoista
  26. Kiitosta kiitosta! Olipa ihana yllätys saada näin ihanaa postia. Meille kun on toinen vaaveli kohta tulossa, niin aattelin tuon "neulatyynyn" laittaa vaunuihin roikkumaan. Hassua huomata, että Kiki ajatteli samoin! Eihän tuota kaapin perukoille voi laittaa.

    VastaaPoista