30.1.2011

Mustaa ja valkoista -taas

Pitihän ne pikkuiset PaaPiitkin pukea mustavalkoiseen. Joulun alla sain yhdeltä ulkomaalaiselta kommentin että raidallinen on kuin vanki raitapaidassaan. :D Hassua kun meille suomalaisille siitä on tullut mieleen vain Mariannet. Nyt on sitten pikkuisia roistoja mustavalkoisissa raitapaidoissa ihan kunnolla! 

Muutama päivä sitten törmäsin varsin hykerryttävään artikkeliin jonka mukaan joka neljännellä aikuisella miehellä on nalle tai muu pehmeä lelu pakattuna mukaan matkoilla. "Pehmolelu muistuttaa kauniista vaimosta" -sanoo joku kyselyyn vastannut. Kysely oli tehty briteissä ja mietinkin, että mahtaako sama olla tapana meillä suomalaisilla. Tämähän poistaa täysin minun ongelman kun omalle isälle, veljelle tai miehelle on vaan mahdottoman hankala keksiä mitään lahjaa. Varo vaan isä, syntymäpäivälahjasi saattaa olla pehmeä! ;) Tässä on vaan sellainen ongelma että tuo oma mies ei paljon matkustele. Mitähän se mahtaisi sanoa jos piilottaisin työtakin povariin jonain päivänä yhden pienen PaaPiin. Ainakin se muistuttaa minua: pieni, pyöreä, pehmeä ja iloinen. :D Mustavalkoisia PaaPiita saa nyt myös Putiikista. 


Pst.  Putiikissa on helistimiin liittyvä tarjous.

14 viestiä:

Pophamster kirjoitti...

Voi ihanuus näitä! Aivan mahtavia!

aeno kirjoitti...

Nämä on ihania.
Mulla oli muuten viime yön unissa nuo edellisen postauksen sienet :D

PaaPii kirjoitti...

Aeno olitko sieniretkellä? :D

Neferi kirjoitti...

Aina yhtä kivan näköisiä ja positiivisia.

Tuollainen olisi kiva kaivaa tiukassa neuvottelussa pöydälle....käsilaukusta tai povarista.

Elina kirjoitti...

Söpöjä. Sopisi varmasti stressileluksi sopivalla täytteellä...

aeno kirjoitti...

Retkelle en päässyt :D
Ne oli aluksi sellaisia minua isompia (mikä nyt ei ole paljon), jättimäisiä, eläviä sieniä. Mutta sitten olinkin kangaskaupassa ihastelemassa kyseistä kangasta, jossa siis oli näitä jättimäisiä sieniä. Sitä sai myös pienemmällä kuosilla ja trikoona... Että vink vink vaan ;D

Vixu kirjoitti...

Voi nuo nukkuvat ovat ihania! Tämä PaaPii on hieno paikka! Ihaastuin kun löysin tämän! Saitpa musta lukijan!

Sani kirjoitti...

He, sepä oiski näky ku ukko ottais (siis minun) palaverissa tyynesti kansion viereen pehmon :D:D

Mut esim. minun oma isäni tykkää kovasti jos lahjan tekee itse, pehmolelu voiski olla hyvä idea :D

Niinu kirjoitti...

Vähän isompi pehmolelu,niin sitä voisi käyttää auto-ja lentomatkoilla tyynynä tai sitten siellä tylsääkin tylsemmässä palaverissa:)
Siis mies; omat työmatkat kun vie lähinnä kauppaan, kirpparille tai kirjastoon:)
Sieniä minäkin kuolasin pitkään ja hartaasti,
aivan ihanat hahmot!

Vixu kirjoitti...

Palaverissahan kuorsais kun tukki! Kaikki puhuu jostakin päläpälä-jutuista... :/

PaaPii kirjoitti...

Kiitos kaikille! :)

Aeno pitäisköhän mun kokeilla miten sienet taipuis kuosiksi :D

Hah, siinähän olisikin keskustelun aihetta kun neuvottelussa olis pehmot pehmittämässä tilannetta. :D

Mini kirjoitti...

Tulin huikkaamaan, että nyt olis velourikokeilu bambista valmis ja blogissa esillä. :D

SalSaDesign kirjoitti...

Mä olen ylpeä kuinka ahkerasti jaksat kehitellä uutta, tosi hienoa!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Nämäkin ovat aivan ihania.