19.1.2011

Bambista vielä

Kiitos taas aivan huimasta määrästä kommentteja edelliseen postaukseen! Ja kiitos ennakkotilaajille myös. Tuossa olen juuri saanut painettua bambiarkkeja lisää ja kohta menen jatkamaan kunhan seula kuivuu. Noin suureen määrään viestejä alkoi olla jo vaikea vastata tuohon edelliseen postaukseen niin kirjoittelen sitten tähän. 

Eli päätin nyt että bambi saa olla tuollainen pilkkuineen tai niiden puutoksineen. Pikkuisen pystyn fixata vielä tuota seulaa niin pilkut tulevat sitten ehkä vähän paremmin näkyviin. Bambia tulee siis myyntiin valmiiksi ommeltuina ja ompeluarkkeina ohjeineen. Voin vielä postata vaikka kuvallisetkin ohjeet jos sitä toivotaan. Joku mainitsi että tuo ompelusauma näkyy ikävästi bambin päässä. Luonnossta ei minusta näy noin paljon mutta kyllä asiaa varmaan auttaisi jos löytäisi lähelle samanvärisen langan, koitan etsiä. Sauma tulee tosaan näkyviin aika hyvin koska bambi täytyy täyttää suht napakasti että se pysy pystyssä. 

Sitten oli puhetta noista bambin väreistä. Pelkään että liian vaalealla värillä painettuna kuviot eivät tule tarpeeksi näkyviin. Ruskeaa nyt tulee ainaki varmasti mutta lisäksi voisin kokeilla muutamaa muutakin väriä. Minulle sähköpostilla ehdotettiin että kokeilisin ruskean lisäksi mustaa, pinkkiä ja vaaleansinistä. Miltä kuulostaa? Ehdottakaa! Kovin montaa väriä en kuitenkaan tule kokeilemaan mutta muutamaa kyllä voisin.

Sani kyseli voiko seulalla painamisen oppia kotona itse ilman kurssia. Kyllä voi! Itsekin opettelin aivan ilman kurssia. Tosin käytin seulan kanssa alla sabluunaa kun minulla ei ollut välineitä seulan valottamiseen. Valotetun seulan tekemiseen suosittelen kyllä kurssia ja siihen tarvitsee hiukan enemmän välineitäkin. Kaikkia painamiseen tarvittavia materiaaleja saa esim Emo tuotannolta. Sieltä voi tilata suoraan tai käväistä lähimmässä arkarteluliikkeessä. Täällä  ainakin askarteluliikkeessä palvelu on pelannut ja ovat tilanneet kaiken sen mitä olen tarvinnut. Emon sivulta löytyy myös ohjeita painamiseen liittyen. 

Muutama sanoi että olisi kiva että olisi muitakin hahmoja ompelupakettina. Mitä muita? Noitako joita minulla jo on myynnissä? Vai haluaisitteko jotain haastavampia ommeltavia niin kuin bambi? Saa ehdotella! Paljastan nyt, että jotain muutakin on tulossa mutta ei eläintä. ;) Voisin alkaa piirtelemään kaavaa sitten jossain välissä. Miten olisi vaikka seebra tai sarvikuono, dinosaurus, pingviini, mikä? En haluaisi tehdä sellaisia joita jo paljon on, esim norsua. (vaikka onhan nekin kyllä ihania) 


19 kommenttia:

  1. Ompeluarkkina autopehmo olis ihan loistava, sellainen joku hellyyttävän lutuinen autohahmo. Sellainen ollut hakusessa meidän automiehelle jo, mutta mistään ei löydy valmiina ja itse olen niin huono hahmottelemaan nuita alusta asti :-(.

    VastaaPoista
  2. Tuo seepra kuulostaisi oikein söpölle ja se vois muutenkin olla sellainen siro ihana kaveri tuolle bambille... Ja mäkin haluan tollaisen ompelupaketin bambista heti kun niitä vaan on saatavilla (:

    VastaaPoista
  3. Vaaleansininen , vaaleanpunainen, bambin punaruskea/oranssi..tälläiset vois olla kivat värit.

    VastaaPoista
  4. Mikä ihana bambi! <3 Tuollaisen haluan. Bambi voisi olla hieno beigenäkin, mutta sitten ei taida pilkut näkyä?

    Maatuska- hahmot olisivat myös ihania!

    VastaaPoista
  5. Mustana ja pinkkinä erityisesti toivon bambia, ja juuri noita värejä oli sulle ehdotettukin.

    Mun mielestä nuo "vanhat" jutut, eli pöllöt, kissat ja siilit kannattaa pitää valmiina pehmoina, eli ei niistä ompelupakettia. Mielestäni nimittäin pitää olla jotain, mitä ei saa kuin valmiina.

    VastaaPoista
  6. Musta ja sellainen tummanruskea olisi minun mieleen. Meillä ei lapset ole niin kovasti pehmojen perään, mutta tämä tulisikin äidin iloksi ;)

    VastaaPoista
  7. dinosaurus olisi kova sana ainakin meillä!

    VastaaPoista
  8. Kiitos :), täytynee hankkia vermeet ja aloittaa vaik sil sabluunatyylillä (valotuksesta on kyl netis hyviä ohjeita, mut kokeilen ekaks sabluuna pohjalla, jos kerta niin onnistuu :) ).
    Pinkki bambi olis varmasti todella ihana <3
    tai sit sellainen metsänvihreä...

    VastaaPoista
  9. Taidampa kokeilla ainakin sitä mustaa ja pinkkiä jossain vaiheessa mutta nyt aluksi tulee vain ruskeana.

    Auto olisikin aika hauska kokeilla! Tai laiva tai lentokone :D

    Kaikkia valmiina nyt saatavia ei varmasti tule ompelupakettina. Niihin olen ajatellut että tulisi isompitöisiä tai moniosaisia juttuja.

    VastaaPoista
  10. Tuosta kuvasta tuli mieleen, että keittiöpyyhkeet olisivat kivoja!

    VastaaPoista
  11. Pliis, laitathan ompelupaketin mukana mahdollisimman hyvät ohjeet, kuvalliset auttais varmaan lisää! Ohjeistus on tarpeen tällaiselle vasta-alkajalle ompelukoneen ääressä. t. valmiin ja paketin jo tilannut

    VastaaPoista
  12. Punaruskea, pinkki, turkoosi ja musta. Näissä väreissä olisi kiva bambia nähdä :) Ja sit iskis valinnan vaikeus :)
    T. Virpi

    VastaaPoista
  13. Lentokone, se vois olla nappijuttu! :) Kannatetaan!

    VastaaPoista
  14. Äänestän oranssia! Sellaista kunnollista, kirkasta, hehkuvaa oranssia! Ja pingviiniä toiseksi eläimeksi. :) (Ja iiiihan pikkuruinen kielioppinillitys, seepra kirjoitetaan kovalla p:llä.)

    Valotuksista ja seuloista huikkaan vielä, että kaiken voi opetella itse mutta valotuskaavioissa on muutamia asioita joiden tietäminen helpottaa työskentelyä joten sitä kannattaa käydä kokeilemassa jossain ohjatusti ensin, ei tule tosiaan tehtyä kaikkia niitä mokia itsekseen. :D Miten PaaPii, onko sinulla valotuslamppu kotona? Jos on niin missä/miten sijoitettuna? Itse olen pähkäillyt tämän ongelman kanssa jo pitkään kun valottaisin mieluiten kotona niin ei tarvitsisi juoksennella ympäriinsä.

    Ja ihan oikeasti! Oranssi bambi olisi vaan niin hieno! :D

    VastaaPoista
  15. Kiki kiva idea! Keittiöpyyhkeisiin kangas olisi hyvä olla varmaankin jotain ohutta pellavaa tai sen tapaista. Täytyy miettiä.

    Intianminttu, koitin kirjoitella mahdollisimman tarkat ohjeet, mutta voin tehdä vielä ompelusta kuvasarjan tänne blogiin.

    visuaalinen -Ehkä voisin kokeilla sellaista erittäin rajoitettua painosta oranssia.
    Kieliopissa olen erittäin huono ja lievä lukihäiriökin kiusaa, mutta kiitos tiedosta. Vielä kun muistaisin sen myös jatkossa ;) Minä olen nyt hankkinut valotuslampun mutta vielä en ole sitä kokeillut. Nuo valotusemulsiot mitä minä käytän eivät vaadi täysin pimiö olosuhteista onneksi. joten eiköhän valottaminen onnistu. Ainoa vaan että täytyy pitää huoli etteivät lapset pääse laittamaan lamppua päälle.

    VastaaPoista
  16. Dino olis kovaa huutoa myös tässä taloudessa ja vielä jos olis joku vähän erillainen dino, kuin se perus dinomalli jota löytyy pehmona vauvoille =)
    Bambi vois olla ihana jossain metsäisen vihreässä värissä...

    VastaaPoista
  17. Oliko sulla joskus myynnissä kirahvi-pehmo, vai sekoitanko jonkun toisen blogiin / nettikauppaan? Meillä sellainen pirteän keltainen kirahvi olisi kova juttu, sellaisen onpelusarjan ostaisin heti!
    t. Kirsi

    VastaaPoista
  18. Kauniita =) Kuten jo toivottukin, jokin POIKAmainenkin TSI-eläin/kaavamalli olisi kiva! Just kirahvi, ERIlainen dino (=sinun tyylisesi=) tms. Tuumaile - ja menestystä jatkoonkin! Ihana blogi mitä seuraan ihan vakituisesti =) Ninski

    VastaaPoista
  19. Hmm. Täytyy ehkä tutustua dinoihin vähän enemmän.. ;)

    Kirsi juu minä olen tehnyt viimekesänä yhden kirahvin. Ehkä sitä kaavaa voisi jalostella hiukan. Täytyy miettiä.

    Kiitos Ninski :)

    VastaaPoista