21.11.2009

Pöllöjä ja pikkuisen muutakin


Ulkona on kamalan pimeää iltaisin kun ei ole vieläkään lunta valaisemassa. Tein muutaman heijastinpöllön huhuilemaan vastaantulijoille, että tietävät varoa meidän pieniä kulkioita. Toteutus ei ole kovin onnistunut eikä siisti, mutta kyllä pikkuiset ne pöllöiksi tunnistivat. Heijastimet on tehty fleecestä, välissä kaksipuoleista tukikangasta, silmissä heijastinkangasta ja nappeja. Ripustusnarut näiltä pöllösiltä vielä puuttuvat kun ei sopivaa löytynyt kotoa.




Vähän aikaa sitten kävin lastentarvikkeiden vaihtotapahtumassa. Sieltä tarttui mukaan sininen vauvan paita. Kuva-aihe oli mielestäni hieman synkähkö ajatellen vauvan vaatetta. Olisikohan vaatteen edellinen omistaja ollut samaa mieltä, koska paita oli vielä erinomaisessa kunnossa, siis vähän käytetty. Ompelin paidasta pussukan isoveljen ritareita varten. Paidan niskalappu pääsi pussin kylkeä koristamaan. Ritarit saivat muuttaa linnaan asustelemaan :)



3 kommenttia:

  1. Aivan ihania heijastimia!!! Meillekin tommoiset. :)

    VastaaPoista
  2. Riikka, kiitos! Katsellan jos olis ylimääräisiä ;)

    VastaaPoista
  3. Aivan käsittämättömän ihania heijastinpöllöjä! Voisi minun luoksenikin yksi muuttaa. :)

    VastaaPoista