26.8.2012

Syksyyn pussukoita


Oho, kesä meni ja elokuu on jo lopuillaan. Sinne se meni ihmetellessä uusia paperituotteita ja niiden pakkaamista. Elokuun alussa ajatukset siirtyivätkin sitten jo  lomien loppumiseen ja siihen, että kyllähän niitä ihan uusia tekstiilituotteitakin pitäisi jo taas polkaista työhuoneelta maailmalle. Tälläkin kertaa inspiraation lähde löytyy läheltä eli omista lapsista. Meidän poika aloitti esikoulun jonka seurauksena hankintalistalle tulivat mm. penaali ja muutakin vähän isompien lasten asioita. Kauppojen hyllyt ovat pullollaan muovipenaaleita ja säilyttimiä erilaisten lisenssihahmojen kuvilla. Masentavan valikoiman tilalle halusin tuoda oman vaihtoehdon.
Tällä kertaa suunnittelin tuotteita varten jatkuvat kuosit joita käyttämällä saa aikaan samalla painoseulalla monta erikokoista tuotetta. Tämmöisiä syntyi. 











Kesällä tehdyistä Silmä pussukoista mallistoon jäi kelta-musta versio ja sitä tulee saataville kahdessa koossa. Pussukoita ei ihan vielä löydy verkkokaupasta mutta vähitellen sinne kyllä ilmestyvät. Sitten kun halukkat jälleenmyyjät ovat saaneet omat tilauksensa. 
ps. Noshin ihanat vaatteet ja neulokset minun kuoseilla tulevat työhuoneelle toivottavasti alkuviikosta ja päivitän ne sitten heti verkkokauppaan tilattavaksi.

21 kommenttia:

  1. Oijoi, nuo puput ja siilit on ihan huippuja! Tahtootahtootahtooooooo!

    VastaaPoista
  2. Ai että miten ihania, siilit ja kaikki...kännypussi näyttää huisin kätsyltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Testikäytössä on kännypussi jo hetken ollut ja ihan kivasti toimii.

      Poista
  3. Ihan mahtavia! Tämä äiti haluaa itselleen tuon pupupenalin! Täytyy vielä kehua kuvia, aivan mielettömän kauniita ja visuaalisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minun kuvat on pokkariräpsyjä mutta ihanaa jos niistä irtoaa se idea joka kuvatessa on ollut. :)

      Poista
  4. ihania siilejä ja pupuja :)

    VastaaPoista
  5. Tykkään! huippuja! :)

    VastaaPoista
  6. Oijoi, ihan hiisin upeita!

    VastaaPoista
  7. Ihania ! Tuo kännykkäpussi on kiva :) myytkö näitä jossain ?

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikki! ♥

    Jenni näitä tulee verkkokauppaan piakkoin!

    VastaaPoista
  9. Haluan nämä kaikki. Nyt kolahti ja kovaa...

    VastaaPoista