21.5.2010

Tylliä

Meillä oli viimekesänä isot teemalliset juhlat. Silloin aiheena oli cowboyt ja country musiikki. Juhlat olivat samalla miehen suvun kokoontumista ilman liikoja hienosteluja tai pakkoa. Ruoka, vaatetus, ohjelma ja musiikki olivat teeman mukaiset. Mukavaa oli ja mahtavinta oli se että kaikki innostuivat pukeutumaan teeman mukaan. Saatiin samalla erikoisen hauskoja perhepotretteja ja kuvia sukulaisista. Ja mukavia muistoja!

Koska viimekesäiset juhlat olivat niin kivat, tänä kesänä otetaan uusiksi mutta tietenkin eri teemalla ja vähän pienemmällä porukalla. Meillä vietetään juhannusta 50's tyyliin. Teema on valittu sen mukaan että mahdollisimman moni innostuisi. Meillä ainakin uppoa rock'n roll ja rockabilly aivan tehokkaasti hyvin moneen. Kuka nyt ei läskibasson paukeesta innostuisi? No ehkä kaikki eivät :D Mutta minä ainakin!! 

Ajattelin tehdä itselleni kellohameen vaikka en mekkoihmisiä olekkaan, yhtään. Ja mekon alle täytettä, että helmat saa tyyliin kuuluvasti törrölle. 50-luvulla hameen alla on täällä suomessakin saattanut  olla vaahtomuovia että törröttää tarpeeksi!?! Aloitin nyt tekemällä tyllihameen aluhameeksi. Tämän tekemiseen vinkkiä löysin Prinsessa seinäruususelta. Kiitosta vaan sinne! Hameeseen kului 4,5m tylliä ja 18 metriä vinonauhaa. :D Mutta ei se kyllä siltikään ole tarpeeksi muhkea!

16 viestiä:

hellmund kirjoitti...

Wau :P

Haidi kirjoitti...

Todella hieno!

Maarit kirjoitti...

Uskomatonta kuinka paljon siihen menee nauhaa!
Mutta on se ihana!

lumppumaakari kirjoitti...

Meillä sambassa kans työstetään nyt tylliä koristeeksi pukuun :D
Mun tarttis yhteen hameeseen tehdä tyllihame...aikas hieno tuo sun.

Sani kirjoitti...

Hieno! Siin on ollut ompelemista tuos vinonauhas :D.

NorppaStiina kirjoitti...

Wau! Upean näköinen!!!

Mirka kirjoitti...

No niinpä! Miuhun iskee kyllä kanssa kunnon rock n roll!! Ihan mahtiteema! Voi kun oltaisiin sukua :-D

Upea hame! Laitathan vielä kuvia kokonaisuutena!!!

Marita kirjoitti...

Hieno!
Jos lisää voluumia haet, niin laita tärkkiä kehiin :)

PaaPii kirjoitti...

Kiitos kaikille!

Oli tuossa nauhassa tosiaan ompelemista :D Olen tuhonnut yhden rullan lankaakin ihan ennätysajassa.
Mirka mulla on aika laaja musiikkimaku mutta jotain ytyä pitää aina olla! Katotaan sitten kehtaanko laittaa kuvaa kokonaisuudesta :D

Marita kiitos vinkistä!! Täytyy kokeilla.

Mizumi kirjoitti...

Kivoilta kuulostivat viime vuoden juhlat, pitänee "pölliä" teema. 50-luvun kemut kuulostavat myös hauskoilta! Postaathan sitten kuvan koko asusta, kun on valmis!

Anni kirjoitti...

Ohhoh :) Onpas sulla ollut väkerrettävää! Ihanan muhkea tulee varmasti ;)

Mullakin olis yks kesätapahtuma, johon haluisin mielelläni kellohameen tapaisen, en vaan ole vielä aikuisten vaatteita ikuna tehnyt...ehkä koitan metsästää kaupasta :D

Ihania teemapippaloita!

Rilla kirjoitti...

Vau, hyvältä näyttää! Laitahan sitten kuva koko komeudesta!

Seinäruusunen kirjoitti...

tottakai saat linkittää...miulla meni omaan tylliin monta kymmentä metriä :D
Nyt on uusi tylli tekeillä <3

Mia kirjoitti...

Vau tosiaan ja taatusti ihan mahtavia tuommoset teemabileet! :)

Riikka kirjoitti...

Tuo altapäin kuva on todella kaunis!

PaaPii kirjoitti...

Kiitos kaikille!

Anni- ei ollut vaikeaa tehdä kelloa. Siitä vaan kokeilemaan!

Mizumi ja rilla- nyt on kuulkaas hamosta esillä :D

Seinäruusunen- Ok. Täytyypä miettiä vielä sitä tyllin lisäämistä vaikka minulla on kyllä hameen alla ihan kivasti omaakin täytettä :D

Mia- teemabileet on parhautta!

Riikka- kiitos!