11.12.2009

Pussukoita, Bruhnia




Jonkin aikaa sitten törmäsin nettiä selatessani mielestäni todella herkullisiin Lotta Bruhnin eläinkuviin. Pistin osoitteen talteen vaikka vielä ei ollut selvää ideaa miten niitä käyttäisin. Idea tuli tai kaksikin.
Ompelin pussukoita joihin silitin näitä eläimiä siirtokuvina. Osa pussukoista on tehty oikeasti vanhasta pallokuvioisesta verhosta. Osaan olen käyttänyt Marimekon uustuotanto kangasta jolla on ehtinyt olla käyttöä opiskelijakämpän verhona ja kannettavan tietokoneen laukussa. Kannettavaa ei ole ollut muutamaan vuoteen, joten ajattelin, että laukun kankaat pääsevät seuraavaan tehtäväänsä. Pussukoiden vetoketjut ovat vähän mitä sattuu, ruskeat olisivat olleet ehkä sopivampia.




 
Tulostin eläimiä myös magneettiarkille.Magneetit menivät muunmuassa ilmoitustaululle ja lääkekaappia koristamaan.



Lotta Bruhnin ihastuttavia eläimiä pääset tutkimaan ja tulostamaan täältä Kliks. Samoilta sivuilta löytyy myös arkillinen aika kivoja avaruusaiheisia kuvia täältä Kliks. Tiedän ainakin yhden pienen pojan joka tykkäisi näistä ja voi olla, että jotain näistä tehtyä löytyy pukin kontista.

17 viestiä:

Hantta kirjoitti...

Siis nää on niin hellyyttäviä ja ihania että ei voi ku huokaista <3

Himmu kirjoitti...

Voi miten hauskoja!

Hanna kirjoitti...

ihania!!

kerrohan pöljälle mistä saa magneettipaperia? ja miten se toimii? :)

anna kirjoitti...

ompas hauskoja :D itselläkin on harkinnassa tuollaiset silitettävät tulostearkit. kuinka laadukkailta nuo tulostekuvat tuntuvat? eli lähinnä, ajattelisitko niiden pysyvän myös pesun jälkeen kankaassa?

Anis kirjoitti...

Kiitos kommenteista ♥

Magneettipaperia olen tilannut joskus inkClubista. Arkki on ehkä noin 2mm paksuista ja sille voi suoraan tulostaa mustesuihkutulostimella. Arkista saa ihan tavallisilla saksilla leikattua kuvioita.
Samalla tavalla olen meidän lapsien kuvista leikellyt magneetteja omaksi ja isovanhempien iloksi/kiusaksi.

Anis kirjoitti...

Tuohon silitettävien tulostearkkien kestävyyteen en osaa sanoa kovin paljoa kun ei kokemusta hirveästi ole. Muut jotka noita ovat käyttäneet paljon varmaan osaavat vastata tuohon paremmin? Ainakin joustavilla kankailla kuva on alkanut halkeilla muutaman pesun jälkeen.

Riikka kirjoitti...

Tuo oravapussukka on mun lemppari. :) Ihanan värikkäitä. Juu ja muistan tämän opiskelijakämpän minkä ikkunaa kyseinen verho koristi. :D :D

Hanna kirjoitti...

Ihania :) Minäkin syksyllä löysin samaiset sivut ja ihastelin niitä :) Mullakin on mielessä tehdä vielä jotain nuista kuvista :)

Anonymous kirjoitti...

Iiiiihania.. niinku kaikki mitä teet :D Tykkään varsinkin noista keltapallo-pussukoista, kerrassaan sulosia <3

-Annilia

Kerttu kirjoitti...

Voi että miten ihania pussukoita.
wau, ei voi muuta sanoa :)

meenu kirjoitti...

Siis ihana blogi eikä ihan blogi... :D

meenu kirjoitti...

Ihan blogi täynnä aivan ihania juttuja!! Vau!!

NorppaStiina kirjoitti...

Ihania pussukoita! Ja nuo kuva on valloittavia!

Marjuli kirjoitti...

Ihania pussukoita, tulostettavista magneettikuvista en oo koskaan kuullutkaan! Söpöjä eläimiä.

Anis kirjoitti...

Kiitos kovasti kaikista ihanista kommenteista! ♥ ♥ ♥

Annika kirjoitti...

Ihania pussukoita ja niin söpösiä kuvia, että täytyy mennä heti tutustumaan. Heti alkoi sormet syyhyämään kohti kangasvärejä, pojalle pitäisikin bodeja ommella, ja onkin ollut hakusessa kivoja ja yksinkertaisia kuvia, mitä jopa minun hermoillani varustettu ihminen jaksaa sabluunoiksi veistellä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Aiiiivan ihania pussukoita! Mistähän noita silitettäviä tulostearkkeja saa? Niille voi siis tulostaa värillä ja sitten silittää kankaaseen?? :) vai ymmärsinkö ihan oikein?